På svenska In English (pdf) Sámegillii (pdf) Пo-pyccки (pdf) Soomaali (pdf) Viittomakielellä Näkövammaisäänityksenä



Uutisia

Digisovittimien käytettävyyteen ollaan tyytyväisiä

Digisovittimen hankkineet kotitaloudet ovat varsin tyytyväisiä laitteen käytettävyyteen. Yli puolet digisovittimen hankkineista antaa laitteen käytettävyydelle vähintään hyvän arvosanan. Tulokset käyvät ilmi Viestintäviraston marras-joulukuussa teettämästä tutkimuksesta.

Digivastaanottimen käyttöönotto oli sujunut ongelmitta lähes kolmessa neljästä kotitaloudesta. Kanavien virittämisessä oli ilmennyt ongelmia noin joka seitsemännessä taloudessa ja eri laitteiden (tv, videot, dvd) kytkemisessä toisiinsa noin joka kymmenennessä taloudessa.

Myös ohjelmisto- ja muut päivitykset olivat saatujen vastausten mukaan sujuneet lähes ongelmitta, ja useimmat olivat kokeneet saaneensa apua päivitysten asentamisesta. Tosin lähes joka kolmas ei osannut sanoa, oliko päivityksistä ollut mitään apua.

Ongelmiakin esiintyy edelleen melko yleisesti. Eniten ongelmia oli tekstityksessä tai kuvanlaadussa. Digisovitin saattoi myös mennä jumiin. Kaapeliverkkoon kuuluvissa digitalouksissa ongelmat olivat selvästi vähäisempiä kuin maanpäällisiä lähetyksiä vastaanottavissa talouksissa.

Suurin osa kotitalouksista, jotka eivät vielä ole hankkineet digisovitinta, kokee hankinnan toistaiseksi tarpeettomaksi. Erityisesti kaapelitalouksissa tämä on yleistä. Noin joka seitsemäs vastaaja mainitsi syyksi korkean hintatason ja joka kymmenes halun odottaa laitteiden kehittymistä

Analogiset lähetykset päättyvät 31.8.2007

Nykyisten analogilähetysten loppumiseen on aikaa enää puolitoista vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että digivastaanottimien hankinta on pikapuolin edessä myös niissä kotitalouksissa, joissa katsotaan edelleen analogisia televisiolähetyksiä. Myös asunto-osakeyhtiöiden on viimeistään tänä keväänä syytä tehdä päätökset siitä, miten antenniverkkojen digivalmiudesta huolehditaan.

Viestintävirasto teetti tutkimuksen TNS Gallup Oy:llä marras-joulukuun 2005 aikana. Tutkimukseen haastateltiin 1000 henkilöä, jotka edustavat manner-Suomen kotitalouksia. Viestintävirasto seuraa myös jatkossa kuluttajatutkimusten avulla digi-tv:n yleistymistä ja käytettävyyteen liittyviä kokemuksia edistääkseen siten osaltaan digi-tv:n käyttöönottoa Suomessa. Tutkimustulokset löytyvät Viestintäviraston kotisivuilta www.ficora.fi.

Lisätietoja antavat:
kehityspäällikkö Tiina Aaltonen, p. (09) 6966 430, 040 777 4082
viestintäverkkoasiantuntija Harri Rasilainen, p. (09) 6966 784

< Takaisin



 
Liikenne- ja viestintäministeriö yhteystiedot
webmaster@mintc.fi info@mintc.fi Viestintävirasto Yle MTV3 Nelonen Kaapelitelevisioliitto Digita